Maksutavat
Yleisimpien maksutapojen lisäksi meillä voit maksaa Edenred, Smartum, Easybreak ja E-passi -liikuntaeduilla.
Huom. Liikuntaedulla ei voi maksaa hoitopalveluita. Hoitopalveluihin tarvitaan hieronta- tai hyvinvointietu.
Fysioterapeutti
Olen fysioterapeutti sekä koulutettu hieroja. Tarjoan Lauttasaaressa sekä tavallista fysioterapiaa, että äitiysfysioterapiaa. Osaamisalueisiini kuuluvat muun muassa erkauman kuntoutus sekä lantion alueen ja alaraajojen toiminnalliset haasteet. Lisäksi olen työskennellyt neurologisten, sekä plastiikkakirurgisten asiakkaiden parissa ennen Wariolle siirtymistä. Kuntosaliharjoittelu on lähellä sydäntäni, ja olen aiemmalta koulutukseltani myös pt.
Olen helposti lähestyttävä ja pyrin luomaan vastaanotolle kiireettömän ja turvallisen ilmapiirin. Fysioterapian tavoitteet laadin aina yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa realistisesti, ja lopputulosta parhaiten palvellen.
Olen harrastanut nuorempana eri tanssilajeja, mutta nykyisin pääpainoni on kuntosaliharjoittelussa. Tämän lisäksi sulkapallon pelaaminen on uusin lajikokeiluni. Kaikenlainen liikunta pitää mielen virkeänä arjen keskellä.
Läheisten kanssa vietetty aika, perhe ja läheiset ovat minulle suuri voimavara, ja heidän seurassaan palaudun parhaiten.
Kiinnostus alaa kohtaan. Olen jo nuoresta saakka tiennyt suuntaavani hyvinvointialalle, ja motivaatio uuden oppimiseen kasvaa jatkuvasti töitä tehdessä. Erityisesti fysioterapiaopintojen myötä ymmärrys ihmisen toimintakyvystä ja siihen mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä saa minut työskentelemään päivittäin olemaan parempi ammattilainen huomenna.
Yleisimpien maksutapojen lisäksi meillä voit maksaa Edenred, Smartum, Easybreak ja E-passi -liikuntaeduilla.
Huom. Liikuntaedulla ei voi maksaa hoitopalveluita. Hoitopalveluihin tarvitaan hieronta- tai hyvinvointietu.

Maria Tsadilas